Tarkoituksena lisätä orankikantaa
Deittauspalvelu yksinäisille apinoille
Seuraavalla kerralla deitti-ilmoitukseen saattaa vastata oikea apina. Kuva: Wikipedia
20.08.2006 07:15 Eläintarhan omistajat suunnittelevat deittauspalvelua orankien lisääntymisongelmien ratkaisemiseksi. Karvaiset apinat olisivat verkon kautta yhteydessä Hollannista Indonesiaan.
- Aiomme luoda verkkoyhteyden Indonesian ja Apeldoornin kaupungin välillä, jotta orankit voisivat nähdä toisensa, Apenheulin eläinpuiston tiedottaja Anouk Ballot sanoi AP:lle. Apenheulin eläinpuisto sijaitsee Apeldoornin kaupungissa Keski-Hollannissa.
- Orankit voisivat esimerkiksi antaa toisilleen ruokaa napin painalluksella, Ballot totesi.
Ballotin mukaan kahden orankin verkkosuhteen kehittyminen suvunjatkamiseksi on epätodennäköistä pitkän välimatkan vuoksi. -Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, hän sanoi.
Ensisijainen tarkoitus verkkoyhteydessä Apenheulin ja Borneolla Indonesiassa sijaitsevan orankikeskuksen välillä onkin herättää yleisön huomiota orankien ongelmiin. Apinalajia uhkaa palmuöljyplantaasien ja metsänhakkuiden leviäminen Malesiassa ja Borneolla.
Verkkodeittailun toimiminen orankien välillä on kuitenkin mahdollista. Ballotin mukaan orankit, jotka ovat eristetty seinällä, pystyvät kommunikoimaan peilien avulla. Videokamerat olisivat vain kehittyneempi versio peiliviestinnästä.
Apenheulin eläinhoitajilla on vielä ongelmia edessään. Heidän täytyy esimerkiksi löytää "apinankestäviä" kaapeleita ja näyttöjä tietokoneisiin.
Marko Mannila
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Kommentoi uutista
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Bisnes | Data | Mielipide | Mobiili | Tiede ja Teknologia | Tietoturva | Työ ja Ura | Viihde | Vimpaimet | Yhteiskunta
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Taloussanomat