Joustavan työn johtaminen on taitolaji
Vapaudessa piilee väsymisen vaara
Pelkkä vapaus työtehtävien, -ajan ja -paikan suhteen ei takaa, että stressi pysyisi loitolla. Kuva: Marja Airio / Lehtikuva
12.10.2007 07:19 Tukholma - Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on monen mielestä työtyytyväisyyden avaintekijöitä. Vapaus voi kuitenkin myös väsyttää, varoittaa toimihenkilöjäsentensä tuntoihin perehtynyt ruotsalainen ammattijärjestö Sif.
Lapset ja nuoret kaipaavat selkeitä rajoja, sanovat aikuiset - ja unohtavat toisinaan, että jonkinlaiset rajat ovat eduksi myös työelämässä.
Tähän tapaan voi tulkita ruotsalaisen toimihenkilöjärjestö Sif:n tuoretta tutkimusta. Tarkastelussa olivat jäsenistön kokemukset "rajattomasta työstä" eli ammatillisesta roolista, jossa työntekijä itse voi pitkälti vaikuttaa työtehtäviinsä, työaikaansa ja työn tekemisen paikkaan.
Tutkimukseen osallistuneista useimmat pitivät työnsä vapaudesta. Monet kuitenkin kokivat vapautensa samalla taakaksi: omalle työlle oli vaikeaa asettaa rajoja, kun ajatuksissa pyöri mahdollisuus aina vain parempaan suoriutumiseen. Seurauksena tästä onkin päivien venyminen ja lopulta stressi, Siftidningen raportoi. Sen mukaan neljä kymmenestä työntekijästä koki työhönsä liittyvää negatiivista stressiä.
Neljä vastaajaa kymmenestä kertoi tekevänsä töitä vapaa-ajallaan vähintään kerran viikossa ja 13 prosenttia vastaajista luki työsähköpostiaan päivittäin työajan ulkopuolella.
Tutkija Cecilia Beskowin mukaan rajoiltaan joustavassa työskentelyssä johtajuus saa aivan omanlaisensa merkityksen.
Esimiehen tehtävänä on Beskowin mukaan pitää huolta myös siitä, etteivät työntekijä tee liikaa töitä. Parantamisen varaa olisi tähän liittyen muun muassa palautteen antamisessa. Useampi kuin joka kolmas tutkimukseen osallistuneista koki saavansa esimieheltään liian vähän palautetta. Tietämättömyys esimiehen odotuksista selittäneekin osin sen, että työntekijöillä on vaikeuksia asettaa rajoja omille suorituksilleen.
Tutkimukseen osallistui 440 toimihenkilöä.
Mika Lahdensivu
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (8)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Bisnes | Data | Mielipide | Mobiili | Tiede ja Teknologia | Tietoturva | Työ ja Ura | Viihde | Vimpaimet | Yhteiskunta
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Taloussanomat