Siirry Digitodayn täysversioon
Taloussanomat mobiili

Telenor uhkaa Intiaa välimiesoikeudella

Intian viranomaisten mukaan perutuista toimiluvista ei pitäisi palauttaa mitään.

28.03.2012 10:52 Norjalainen, kansainvälisesti toimiva telekonserni Telenor uhkaa Intian valtiota välimiesoikeudella kiistassa, joka koskee toimilupia ja radiotaajuuksia.

Telenor ei ole yksin Intian ongelmien kanssa. Samassa veneessä ovat muun muassa venäläinen Sistema ja japanilainen NTT Docomo.

Telekonsernit sijoittivat yrityksiin, jotka olivat onnistuneet hankkimaan verkkotoimilupia prosessissa, jonka Intian korkein oikeus on tuominnut laittomaksi. Oikeus on määrännyt 122 toimilupaa peruttavaksi 2. kesäkuuta mennessä.

Telenor haluaa, että Intian taajuuksista käydään uusi huutokauppa. Telenor haluaa järjestelyt ennen kesäkuuta, jotta sen ei tarvitse keskeyttää 67-prosenttisesti omistamansa Unitech Wirelessin toimintaa. Intian hallitus on ilmoittanut, että huutokaupan järjestämiseen menee ainakin 400 päivää.

Telenor teki Intian sijoituksensa Singaporen yksikkönsä kautta. Nyt yhtiö vetoaa Intian ja Singaporen väliseen sopimukseen, jonka mukaan kiista voidaan viedä kansainväliseen välimiesoikeuteen, jos sitä ei saada ratkaistua kuuden kuukauden neuvotteluissa.

Times of Indian mukaan Telenor olisi hakemassa 14 miljardin dollarin korvausta Intian valtiolta. Telenor itse ei ole ilmoittanut mitään korvaushakemuksen suuruudesta, kertoo Total Telecom.

Ongelman ratkaisua ei helpota yhtään se, että Intian telealaa valvova viranomainen on ottanut kannan, jonka mukaan aikaisempia lisenssimaksuja ei voi pykälien mukaan palauttaa eikä edes ottaa huomioon mahdollisesti uudestaan myönnettävien toimilupien maksuissa.

Venäläinen Sistema on vaatinut Intiaa ratkaisemaan kiistan 28. elokuuta mennessä. Muuten se aloittaa oikeustoimet.

Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Kommentoi uutista

Lisää aiheesta
Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
Telenor pani välit poikki Intian kumppaniin
Ministerin luottamus katosi, Telenorin puheenjohtaja erosi
Telenor viilasi Intian suunnitelmia
Telenor maksoi Intian tyttären lunnaita 1,4 miljardia

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Taloussanomat

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Bisnes | Data | Mielipide | Mobiili | Tiede ja Teknologia | Tietoturva | Työ ja Ura | Viihde | Vimpaimet | Yhteiskunta

Verotiedot
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Taloussanomat

Siirry Digitodayn täysversioon