Nokian toimitusjohtaja
Stephen Elop vieraili Pekingissä ”virallisesti”. Hän oli käynnistämässä Lumia 800 -puhelimen myyntiä ja piti oikean lehdistötilaisuuden. Useat muut johtajat ovat sen sijaan olleet matkalla sammutetuin lyhdyin.
Nokialle Windows-puhelinten menestyminen Kiinassa, maailman suurimmilla älypuhelinmarkkinoilla, on elämän ja kuoleman kysymys. Tällä sektorilla johtoasemassa olleet Symbian-puhelimet ovat nopeasti menettäneet suosiotaan Kiinassa.
Maailman arvokkaimman yrityksen Applen toimitusjohtaja
Tim Cook poseerasi Applen kaupassa henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Hänen neuvotteluistaan viranomaisten kanssa kerrottiin vain niiden sujuneen hyvin.
Agendalla saattaisi olla monia kysymyksiä ja niiden keskinäisiä suhteita alkaen iPadin Kiinan tuotemerkkioikeuksien siirtämisestä Applelle, kehityskeskusten perustamisesta, uusien kauppojen perustamisesta alihankkijoiden työolojen valvomiseen.
Tuskin Cook kuitenkaan vaivautui Kiinaan saakka valvomaan uutta,
interaktiivista iPadin esittelytiskiä. Applen on saanut Hongkongissa 11 eri patenttia esittelypöydän ja tietotekniikan yhdistelmälle.
Kiinassa bongattiin tällä viikolla myös paljon matkaileva Facebookin perustaja
Mark Zuckerberg kiinalaissyntyisen tyttöystävänsä kanssa. Hän kieltäytyi yhteiskuvista Shanghan Apple Storessa. Zuckerbergin intressissä olisi Facebookin mentävän reiän avaaminen Kiinan suureen palomuuriin.
Cisco Systemsin pääjohtaja
John Chambers tapasi kiinalaisjohtajia alkuviikosta Pekingissä. Tiettävästi tapaamisen aiheena oli tietoverkkojen käyttö koulutuksessa. Cisco on panostanut jo pitkään tietoverkko-opetukseen, joka on toiminut hyvänä kärkikiilana uusille markkinoille. Ciscon avulla rakennettiin Sichuaniin laaja opetusverkko suuren maanjäristyksen jälkeen.
Ciscon toiminta kiinalaisviranomaisten kanssa on herättänyt myös kirpeää kritiikkiä.
M.I.C. Gadget -palvelun mukaan poliittiset vangit syyttävät yhtiötä siitä, että se on toimittanut viranomaisille teknologiaa ja koulutusta kansalaisten valvontaan ja sensurointiin.