Yhteisöpalvelu Facebook sanoo kehittelevänsä paikannusta hyödyntävää mobiilimainontaa, uutistoimisto
Bloomberg kertoo. Uuden toiminnon avulla yritykset voisivat saada reaaliaikaista tietoa kuluttajien sijainnista ja mainostaa heille tuotteitaan kuluttajien ollessa sopivissa paikoissa ostamisen kannalta.
– Älypuhelimissa on paikannusjärjestelmä, joten voi alkaa miettiä, mihin suuntaan tuotekehitys menee tulevaisuudessa, etenkin vähittäismyyjien osalta, Facebookin markkinoinnin apulaisjohtaja
Carolyn Everson sanoi Bloombergille.
Eversonin mukaan Facebook on testannut paikannusta hyödyntäviä mobiilimainontaohjelmistoja viimeksi kuluneiden parin kuukauden aikana.
Mobiilimainonta-alan liikevaihto on kasvamassa EMarketerin tietojen mukaan tänä vuonna 80 prosentilla viime vuodesta, ja liikevaihdoksi ennustetaan 2,61 miljardia dollaria. Mobiilimainonnan osuus oli viime vuonna vain yhden prosentin luokkaa Yhdysvaltojen koko mainosalasta.
– Mainonnan graalin malja on löytää ihmiset silloin, kun he ovat mahdollisimman lähellä ostotapahtumaa. Paikannustietojen liittäminen mainontaan voi olla erittäin tehokasta, Robert W. Bairdin analyytikko
Colin Sebastian sanoi.
– Jos nämä tiedot yhdistetään vielä Facebookin tarjoamiin käyttäjän henkilökohtaisiin tietoihin, voi vaikutus olla valtaisa, hän sanoi.
Facebook-käyttäjät jakavat jo nyt sijaintitietojaan muun muassa statuspäivityksiä tehdessään ja kuvia lisätessään. Tässä vaiheessa on vielä epäselvää, kuinka Facebook käyttäisi näitä tietoja hyväkseen mainonnan kohdistamisessa, ja mitä paikkatietoja se luovuttaisi eteenpäin mainostajille.