Mikroblogi Twitter antoi selityksen torstain
ajoittaisille ja globaaleille toimintaongelmille. Yhtiön
Mazen Rawashdeh kirjoittaa, että syynä oli "cascading bug", jonka voinee suomentaa kasautuvaksi virheeksi.
Rawashdehin mukaan he havaitsivat Twitterin olevan pääsemättömissä kaikilla web-käyttäjillä noin kello 19.00 torstaina Suomen aikaa. Lisäksi kännyköissä Twitter ei pystynyt esittämään uusia viestejä.
– Aloimme heti tutkia asiaa, ja löysimme kasautuvan bugin yhdestä infrastruktuurimme osasta. Ongelmat eivät johtuneet murrosta, uudesta toimistostamme, Euro 2012:sta tai gif-avatareista, kuten jotkut epäilivät,
Rawashdeh toteaa.
Kyseinen virhe ei vaikuttanut vain yhteen ohjelmistoelementtiin, vaan vaikutus kasautui muihinkin elementteihin. Sellaisella virheellä voi olla huomattavia ja globaaleja vaikutuksia käyttäjiin, kuten nyt kävi. Twitter joutui ongelmaa korjatessaan siirtymään edelliseen vakaaseen ohjelmistoversioon.
Rawashdehin mukaan Twitter aloitti lopullisen toipumisen kello 21 jälkeen.
– Tiedämme, miten kriittiseksi Twitter on muodostunut teille – meille monille. Joka päivä tuomme ihmiset lähemmäksi sankareitaan, aatteitaan, poliittisia liikkeitä ja monia muita asioita. On ehdottoman tärkeää, että pysymme saatavilla ympäri maailman, ja tänään kompastuimme. Siitä esitämme mitä vilpittömimmän anteeksipyyntömme, ja toivomme, että voitte nyt hengittää helpommin.
Torstaina Twitteriä vastaan järjestettiin myös hajautettu palvelunestohyökkäys. Mutta sen
arvioidaan olleen pieni, eikä sitä voitane syyttää ongelmista.