IPhone-älypuhelin ilmestyi viisi vuotta sitten. Sen suunnattomasta suosiosta huolimatta laitteelle ei ole ilmestynyt yhtään "vakavaa" haittaohjelmaa, F-Securen
Mikko Hyppönen huomautti Twitterissä. Hänestä Apple ansaitsee onnittelut, koska kyse on muustakin kuin vain onnesta.
Brittiläisen tietoturvayhtiö Sophoksen asiantuntija
Joshua Long on eri mieltä.
– Ottaen huomioon, että jokainen iOS-käyttöjärjestelmän versio on murrettu nopeasti jailbreakilla, mikä vaatii haavoittuvuuksien hyväksikäyttöä, Applella on vain ollut uskomattoman hyvä tuuri, Long vastasi Hyppöselle. Näitä samoja aukkoja voitaisiin yhtä hyvin käyttää haittaohjelmien levittämiseen.
Applea voidaan kiittää sovelluskauppa App Storen vartioimisesta ja puhtaana pitämisestä, joskin sekään ei
todistetusti ole onnistunut täydellisesti.
Apple on joutunut viime aikoina sovittamaan lusikkaa kauniiseen käteen muun muassa tietoturvakorjausten jakelussa Mac-tietokoneiden käyttäjille. Lukuisat Macit saastuivat aiemmin tänä vuonna haittaohjelmasta, joka käytti Applen pitkään korjaamatta jättämää Java-aukkoa. Sittemmin yhtiö
paikkasi pikana tukun uusia Java-aukkoja.
Sophoksen Long toivoo, että iOS-käyttäjät saisivat korjauksia useammin kuin vain monien kuukausien välein.