Pohjois-Lontoossa torstaina tehdystä pidätyksestä kertoi
Sophos. Sen mukaan pidätys liittyy Operaatio Tuletaan, jossa tutkitaan eri toimittajien osallisuutta tietokoneiden saastuttamiseen haittaohjelmilla. Näin on oletetusti pyritty löytämään mehukkaita uutisaiheita.
Pidätettyä henkilöä ei ole vielä syytetty mistään. Operaatio Tuletassa on tehty useita muitakin pidätyksiä. Niistä ensimmäinen tehtiin viime marraskuussa, kun 52-vuotias mies
otettiin kiinni epäiltynä tietokonemurroista.
Lopetettuun
News of the World -lehteen liittyvä poliisitutkinta käsittelee sekä puhelinsalakuuntelua että tietokonevakoilua. Skandaalin uhreina oli niin julkkiksia kuin poliitikkojakin.
The Sun -lehti oli tähän asti pysytellyt pitkälti kohun ulkopuolella.