Usein eri yritysten puhelinpalveluihin soittaessaan kuulee tutut sanat: "Kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, palvelemme teitä mahdollisimman pian."
Australialaisen Qantas-lentoyhtiön asiakas
Andrew Kahn ei turhautunut eikä lopettanut puheluaan saman tien. Hän päätti yrittää mitata, mitä "mahdollisimman pian" oikeasti tarkoittaa.
Kahn kertoo
WAtoday-uutissivustolle soittaneensa Qantasin asiakaspalveluun kello 19.22 eräänä keskiviikkoiltana vahvistaakseen matkasuunnitelmansa Melbournesta New Yorkiin.
Kun kello oli 11.02 seuraavana aamuna, hän löi viimein luurin kiinni. Puhelun aloittamisesta oli kulunut 15 tuntia ja 40 minuuttia, eikä Kahn ollut päässyt puhumaan kenellekään. Hänellä on ruutukaappauksia matkapuhelimensa näytöstä todistamassa maratonpuhelun kestoa.
Kahn oli tässä vaiheessa jonottanut pääsyä yhtiön asiakaspalvelun puheille pidempään kuin Tyynenmeren ylitys Pohjois-Amerikkaan olisi kestänyt. Kahn kertoo, ettei aio enää vastaisuudessa matkustaa Qantasilla.
Lentoyhtiö puolestaan on kiistänyt jonotuttaneensa ketään asiakasta yli 15 tuntia.
– Itse asiassa keskimääräinen jonotusaika asiakaspalveluumme oli tapauksen aikaan alle minuutti, ja pisin jonotusaika oli 17 minuuttia, Qantasin tiedottaja kertoi
The Agelle.
Yhtiö kertoo, että Kahnin lentolippujen varaamiseen oli kuitenkin liittynyt ongelmia systeemivirheestä johtuen. Qantas sanoi myös pahoittelevansa mahdollisesti aiheutunutta haittaa ja tutkivansa tapausta.