Zynga paikkaa aivovuotoa osakkeilla
Zyngan the Ville -pelin hahmoja. Kuva: Zynga
10.08.2012 15:52 Vaikeuksista kärsivä peliyhtiö Zynga jakoi työntekijöilleen osakkeita, jotta he eivät jättäisi yhtiötä. Asiasta kertovat uutistoimisto Bloombergin nimettömät lähteet.
Bloombergin mukaan Zynga jakoi osakkeita kaikille työntekijöille, jotka tekevät täyttä työaikaa. Yhtiö on jakanut bonuksia ja osakkeita aiemminkin, mutta tällä kertaa osakkeita jaettiin poikkeuksellisesti kaikille työntekijöille.
Todennäköisesti toimitusjohtaja Mark Pincus yrittää paikata optio-ohjelmalla Zyngaa uhkaavaa aivovuotoa.
– Tämä on toimi, joka estää joukkopakoa, Zyngaa seuraava analyytikko Arvind Bhatia kommentoi Sterne Agee & Leachilta.
Zynga ei halunnut kommentoida uutistoimiston tietoja.
Zynga kertoi kovasti odotuksia heikommasta toisen vuosineljänneksen tuloksesta heinäkuussa, jonka jälkeen yhtiön osakkeen arvo sukelsi noin 50 prosenttia.
Zynga listautui New Yorkin teknologiapörssi Nasdaqiin viime vuoden joulukuussa 10 dollarin antihinnalla.
Toistaiseksi yhtiön osake on ollut kehno ostos, sillä tähän päivään mennessä yhtiön osakkeen arvosta on sulanut noin 70 prosenttia. Osakkeen romahdus on väljähdyttänyt myös jo aiemmin jaettuja osakekannustimia.
Digitoday – Bloomberg
© Kaikki oikeudet pidätetään
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (3)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Bisnes | Data | Mielipide | Mobiili | Tiede ja Teknologia | Tietoturva | Työ ja Ura | Viihde | Vimpaimet | Yhteiskunta
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Taloussanomat