Amerikkalainen telejätti AT&T testaa parhaillaan Nokia Lumia 920-mallia ja uuden älypuhelimen tuomista myyntiin Yhdysvaltoihin, verkkolehti
Verge kertoo lukuisiin lähteisiinsä viitaten.
AT&T tekee yhteistyötä matkapuhelinvalmistaja Nokian ja ohjelmistoyhtiö Microsoftin kanssa. Windows Phone 8-käyttöjärjestelmän testaukset ovat lehden mukaan loppusuoralla.
AT&T:n ja Nokian tavoitteena on, että Nokia Lumia 920 –älypuhelin tulee Yhdysvalloissa myyntiin perjantaina 2. marraskuuta.
Nokia esitteli tämän viikon keskiviikkona New Yorkissa ensimmäiset Windows Phone 8-käyttöjärjestelmän älypuhelimensa. Uusi lippulaivamalli on Nokia Lumia 920. Toinen uutuus on Nokia Lumia 820.
Nokia ei ole kertonut laitteiden hintaa eikä myyntiin tuloaikaa. Nokia kertoi ainoastaan, että uudet Lumiat tulevat valituille markkinoille loppuvuonna.
Markkinoilla on alkanut liikkua huhuja uusien Lumien tulosta. Itävaltalainen verkkolehti Futurerzone kertoo, että ensimmäiset Lumiat tulevat Euroopan suurimpiin maihin lokakuun puolivälissä. Uutistoimisto Reutersin mukaan Lumiat saapuvat Eurooppaan marraskuussa.