Siirry Digitodayn täysversioon
Taloussanomat mobiili

Lumia 920 -pula piinaa Suomea: "Eletään kädestä suuhun"

Kuva: REUTERS/Brendan McDermid

04.01.2013 12:02 Nokia ei pysty kertomaan kännykkäkauppiaille etukäteen, milloin se pystyy toimittamaan kauppoihin riittävästi lippulaivamalliaan.

Nokia Lumia 920 -älypuhelimen heikko saatavuus on jatkunut Suomessa joulusesongin jälkeen.

Saatavuusongelmien vuoksi Sonera on poistanut Lumia 920:n verkkokaupastaan. Sonera myy etäkaupassa mallia ainoastaan kytkysopimuksella. Viranomaisten määräysten mukaan kytkykaupassa asiakkaan pitää saada laite kohtuullisessa ajassa.

Nokialta ei ole tullut tarkkaa tietoa puhelinten myyjille Lumia 920:n toimitusajoista.

Soneran kilpailija Elisa kertoo, että sillä on Lumia 920:sta kaupoissa ainoastaan hajakappaleita. Esimerkiksi mustat mallit ovat loppuneet. Niitä joutuu jonottamaan ainakin pari viikkoa.

Korven mukaan kaupat elävät kädestä suuhun -tilanteessa. Kaikki toimitukset, joita Nokialta tulee, menevät saman tien asiakkaille.

– Poikkeuksellista tässä on se, että Nokia pystyy antamaan tietoa toimituksista lyhyellä aikaikkunalla, Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi muotoilee.

Elisalle tuli yllätyksenä, että Lumia 920:n kysyntä on jatkunut vilkkaana vielä joulun jälkeenkin. Ennen joulua operaattori odotti, että kysyntä vaimenee ja Nokia pystyy toimittamaan kauppoihin tarpeeksi laitteita.

Älypuhelimen saatavuuteen ei ole tullut parannusta.

Ensi viikolla myyntiin on tulossa Lumia 820 -malli. Elisan Henri Korpi sanoo, että sen suhteen tilanne näyttää paremmalta. Uutuutta riittää myyntiin asti.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia ei kerro tarkempaa syytä, mistä Lumia 920:n toimitusongelmat Suomessa johtuvat. Onko pulaa komponenteissa vai painottaako matkapuhelinvalmistaja muita markkinoita?

– Pyritään toimittamaan niin paljon laitteita kuin pystytään, Nokian viestintäpäällikkö Tomi Kuuppelomäki kommentoi.

Tarkennus klo 14: Sonera myy etäkaupassa puhelinta ja liittymää yhdessä, mutta liikkeistä puhelimia voi ostaa ilman kytkyä.

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (59)

Lisää aiheesta
Vanha Lumia hakkasi iPhonet myynnissä
Lumia jyräsi joulukaupassa
Lumia 920:sta tuli monipuolinen 4g-peto
Nokia jyräsi kilpailijansa – Windows-leirissä
Nokialta yllätys: myi puhelimia voitolla loppuvuonna
Analyytikot: Nokia-yllätys johtui tästä

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Taloussanomat

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Bisnes | Data | Mielipide | Mobiili | Tiede ja Teknologia | Tietoturva | Työ ja Ura | Viihde | Vimpaimet | Yhteiskunta

Verotiedot
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Taloussanomat

Siirry Digitodayn täysversioon