Data

IBM huolehtii 300-vuotiaan tietotekniikasta

IBM on allekirjoittanut kolme mittavaa it-palvelusopimusta omilla toimialoillaan tunnettujen yritysten kanssa. Sopimusten suuruusluokat vaihtelevat muutamasta kymmenestä miljoonasta useaan sataan miljoonaan euroon. Yhteistä asiakkuuksille ovat pitkät sopimuskaudet, jotka ulottuvat viidestä kymmeneen vuoteen.

Tuomas Karvonen

IBM huolehtii seuraavat kymmenen vuotta jo yli kolmensadan vuoden ajan omalla nimellään toimineen vakuutusyhtymän Royal & SunAlliancen tietojärjestelmien toiminnasta. Sopimus kattaa muun muassa keskuskoneiden, palvelimien ja työasemien sekä sähköisten liiketoimintajärjestelmien ylläpito- ja tukitehtävät sekä sovellusten käyttöpalvelut.

IBM vastaa lisäksi Royal & SunAlliancen noin 40 eri teknologiatoimittajalta hankkimien laitteistojen, ohjelmistojen ja ratkaisujen kokonaisintegroinnista sekä järjestelmäarkkitehtuurin kehitys- ja standardoimistehtävistä.

Yhdysvalloissa IBM on allekirjoittanut viisivuotisen ja noin 95 miljoonan euron arvoisen it-palvelusopimuksen muun muassa Financial Times -lehteä kustantavan Pearson-mediayhtiön kanssa. IBM huolehtii Pearsonin keskeisten liiketoimintajärjestelmien, kuten laskutus-, logistiikka-, myynninseuranta-, henkilöstönhallinto- ja palkanmaksuratkaisujen, ylläpidosta.

Lisäksi panimoyhtiö SABMillerin eteläafrikkalainen tytäryhtiö SAB Limited on ulkoistanut it-järjestelmiensä ja SAP-toiminnanohjausympäristönsä ylläpidon IBM:lle kuudeksi vuodeksi.

Kommentoi uutista

  1. 1.

    Testissä huippuläppäri EliteBook Folio 1020 - nyt HP saa kaiken anteeksi

  2. 2.

    Lennokki sotki poliisikopterin takaa-ajon – ohjaaja sotki elämänsä

  3. 3.

    Minecraft-miljardööri tilittää: Rahalla ei saa onnea

  4. 4.

    Suoritinsuoja pettää: "Merkittävä uhka" tietokoneille

  5. 5.

    Google penkoo putkimiesten ja siivoojien taustat

  6. 6.

    Syyte Nokia-puhelinten 3g:stä nurin

  7. 7.

    Varo tätä temppua: Turvapäivitykset pelaavat konnien pussiin

  8. 8.

    Näin teet vanhasta pesukoneesta älylaitteen

  9. 9.

    Väitteet Torin aukoista säikäyttivät: Darknetin jättikauppa veti piuhat irti

  10. 10.

    Googlen Chrome iskee automaattivideoihin

Näytä lisää
  1. 1.

    F-Securelta jättipäivitys: Aukko 13 tuotteessa

  2. 2.

    Varo tätä temppua: Turvapäivitykset pelaavat konnien pussiin

  3. 3.

    Verkon huumekaupalla likainen jälkipyykki – agentit varkaisilla

  4. 4.

    Näin teet vanhasta pesukoneesta älylaitteen

  5. 5.

    Epäpyhä avioliitto: Google yhdisti Android-älykellonsa iPhoneen

  6. 6.

    10 päivää vastausaikaa: Myös Intia vaatii Googlelta vastauksia monopolisyytöksiin

  7. 7.

    Samsung yllätti Tizen-älykelloilla – poikkeuksellinen ohjaustapa

  8. 8.

    Testissä huippuläppäri EliteBook Folio 1020 - nyt HP saa kaiken anteeksi

  9. 9.

    Pluto-luotaimelle löydettiin uusi aarre – löytyykö rahaa?

  10. 10.

    Minecraft-miljardööri tilittää: Rahalla ei saa onnea

Näytä lisää
Siirry täysversioon