Työ ja Ura

Elop: "Olemme pahoillamme"

Kuva: LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan säästöt ja irtisanomiset olivat välttämättömiä, jotta yhtiöllä olisi tarpeeksi varoja kehitystyöhön myös jatkossa.

Perttu Pitkänen

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop sanoi olevansa pahoillaan tänään ilmoitetuista jättileikkauksista.

– Olemme pahoillamme, Elop sanoi yhtiön pääkonttorissa Espoossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa irtisanomiset ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta yrityksellä olisi runsaat varat kehitystyöhön myös jatkossa, Elop sanoi.

Elopin mukaan Nokia aikoo keskittyä entistä enemmän toimintaan, joka tukee yhtiön menestystä tulevaisuudessa.

Hän ei kuitenkaan pystynyt sanomaan, milloin käynnissä oleva muutosvaihe on ohi ja Nokian tilanne on selvästi parantunut.

Salon tehtaan lakkauttamisesta huolimatta Elop vakuutti Nokian sielun olevan edelleen Suomessa.

Toimitusjohtajan mukaan kehitystyö tulee jatkumaan pääkaupunkiseudulla, Salossa, Tampereella ja Oulussa. Elopin mukaan myös yhtiön pääkonttori säilyy Suomessa.

Johtoryhmän muutoksilla Elop sanoi haluavansa saada myynti ja tuotantotoiminnot enemmän omaan hallintaansa.

Lue kommentit (37)

En ole pahoillani. Oikein mukavaa, että nokiapelletkin putoaa maan pinnalle. Olisitte tehneet jotain hyvää.Joo mäki tykkään äblestä ja toivon et kaikki suomalaiset firmat menee konkurssiin, kuhan äble...
"Elopin mukaan myös yhtiön pääkonttori säilyy Suomessa."Sure it will... or...
we are so sorry finnish assholes..
miksi pigviini puhuu monikossa ? onko mielenterveysongelmia.No vitsi vitsi. Aion ostaa ainakin yhden Nokian vielä pureview 808 jossa symbian.Windowssia en koskaan tule ostamaan.
En ole pahoillani. Oikein mukavaa, että nokiapelletkin putoaa maan pinnalle. Olisitte tehneet jotain hyvää.Joo mäki tykkään äblestä ja toivon et kaikki suomalaiset firmat menee konkurssiin, kuhan äble...
Ostakaa hoopot lisää lum ioita, niin eiköhän loputkin saa monoa suomesta.Kiitos kun ostitte Lumian, mutta muistakaa aina kun otatte sen käteen, että se vei monelta suomalaiselta työpaikan.
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    Miksi Migrit Energijan osoite vie kokoomusnuorten sivuille?

  2. 2.

    Uudesta puhelimesta löytyi 71 sovellusta: Oikeus kutsuu

  3. 3.

    Tietoturva-asiantuntijat: Näitä asioita ei kannata laittaa nettiin

  4. 4.

    Jolla keskittyy ohjelmistoihin – puhelimet uuteen yhtiöön

  5. 5.

    Älyä ranteeseen: Perinteikäs kellovalmistaja kokeilee onneaan

  6. 6.

    Tietomurto paljasti inhottavia asioita valtioiden kyberapurista

  7. 7.

    Samsung Galaxy S6 petti odotukset - yhtiön tulos laski jälleen

  8. 8.

    Hätäsovellus 112 Suomi sai odotetun korjauksen – mutta toimiiko se?

  9. 9.

    Pluto-tehtävä vaarassa? Avaruusalus leikki mykkäkoulua

  10. 10.

    Glassin paluu: Ottavatko älylasit täysin uuden suunnan?

Näytä lisää
  1. 1.

    Windows 10 – joka ei koskaan valmistu – valmistuu "tällä viikolla"

  2. 2.

    Nordean tunnuksia urkittiin taas: Odotatko puhelinsoittoa huijarilta?

  3. 3.

    Jolla keskittyy ohjelmistoihin – puhelimet uuteen yhtiöön

  4. 4.

    Pluto-aluksen vika selvisi: Tietokone ei kestänyt kuritusta

  5. 5.

    Raivo repesi Redditissä: "Olemme mokanneet useiden vuosien ajan"

  6. 6.

    Hätäsovellus 112 Suomi sai odotetun korjauksen – mutta toimiiko se?

  7. 7.

    Samsung Galaxy S6 petti odotukset - yhtiön tulos laski jälleen

  8. 8.

    Google pyysi taas anteeksi – nyt keskitysleirejä

  9. 9.

    Tietoturva-asiantuntijat: Näitä asioita ei kannata laittaa nettiin

  10. 10.

    Murrettu Hacking Team puolustautuu: "Meistä levitetään valheita"

Näytä lisää
Siirry täysversioon