Työ ja Ura

Ei yllätystä: Levinsohn lähtee Yahoosta

Kuva: EPA

Yahoon varatoimitusjohtaja Ross Levinsohn jättää Yahoon. Eroilmoitus oli odotettu sen jälkeen, kun hänet sivuutettiin toimitusjohtajan valinnassa.

Digitoday

Teknologia- ja tuotesuuntautuneen Marissa Mayerin valinta Yahoon johtoon ohi media- ja mainossuuntautuneen Ross Levinsohnin oli suunnanmuutos, jonka odotettiin johtavan Levinsohnin eroon.

Levinsohn oli vastannut Yahoon menestyneimmistä osista, media- ja viihdepalveluista ja suurimman osan liikevaihdosta tuoneesta Amerikkojen osastosta.

Levinsohn ilmoitti maanantaina jättävänsä yhtiön.

49-vuotiaan Levinsohnin ei tarvitse lähteä tyhjin taskuin. Hallitus myönsi hänelle miljoonan dollarin arvosta osakkeita ja 250 000 osakeoptiota, joilla ei ole suurta arvoa tämän hetken kurssilla.  Lisäksi hän saa perusvuosipalkkansa kokoisen lähtöbonuksen, vuoden 2012 bonuksen ja osan vuoden 2013 bonuksesta.

Levinsohn oli väliaikainen toimitusjohtaja Scott Thompsonin erottua toukokuussa. Hän sanoo eroilmoituksessaan, että hänen on aika etsiä uusia haasteita. Hän ei kerro, mistä hän niitä etsii.

Kommentoi uutista

  1. 1.

    Ei maksa mitään: Suosittu autopeli tulee pc:lle

  2. 2.

    "Nokian tuote pääsi Applen myymälöihin": Nyt hymyilyttää

  3. 3.

    Suomalaisfirma suunnittelee kovaa kasvua – aikoo palkata sata

  4. 4.

    F-Securelta vaisu tulos, "kaikkien aikojen tärkein" tuote lykkääntyi

  5. 5.

    Varo, pankkiasiakkaita huijataan taas

  6. 6.

    "Googlen navigointisovellusta voi käyttää vakoiluun"

  7. 7.

    Tässäkö FBI:n Tor-murron salaisuus: Ohjelman kehittäjä hakkeroi

  8. 8.

    FBI saamassa hillittömät hakkerointioikeudet – ehkä ympäri maailman

  9. 9.

    2,5 vuotta siinä kesti: Suosikkisovelluksen täysversio vihdoin Windows-puhelimille

  10. 10.

    Zuckerberg: Tekoäly päihittää meidät pian – mutta ei hätää

Näytä lisää
  1. 1.

    Snapchat solmi ainutlaatuisen olympiadiilin

  2. 2.

    Ei maksa mitään: Suosittu autopeli tulee pc:lle

  3. 3.

    Zuckerberg: Tekoäly päihittää meidät pian – mutta ei hätää

  4. 4.

    No nyt! Elon Musk sai nimeään ylistävän kasarihevibändin

  5. 5.

    F-Securelta vaisu tulos, "kaikkien aikojen tärkein" tuote lykkääntyi

  6. 6.

    FBI saamassa hillittömät hakkerointioikeudet – ehkä ympäri maailman

  7. 7.

    "Googlen navigointisovellusta voi käyttää vakoiluun"

  8. 8.

    Tässäkö FBI:n Tor-murron salaisuus: Ohjelman kehittäjä hakkeroi

  9. 9.

    Google Play alkaa ilmoittaa mainoksia sisältävistä sovelluksista

  10. 10.

    Suomalaisfirma suunnittelee kovaa kasvua – aikoo palkata sata

Näytä lisää
Siirry täysversioon