Vimpaimet

Pikku-iPadista hahmotelmia: "Kuin iso iPod touch"

Kuva: Ruutukaappaus/iMore

Applen entistä pienemmän taulutietokoneen ulkonäkö ja mittasuhteet alkavat hahmottua syyskuun mahdollisen julkaisun edellä.

"IPhone 5":n ulkonäöstä on saatu runsaasti vihiä kuvasarjojen myötä, mutta yhtä lailla huhutun entistä pienemmän iPadin muotoilu on pysynyt enemmän salassa.
 
Eri tietolähteet kertovat, että pikku-iPad ei ole merkittävästi nykyistä iPadia pienempi. 7-tuumaiseksi oletettu laite on 9to5Macin saamien vihjeiden mukaan "kuin iso iPod touch", jossa on kapeammat reunukset pystysuorassa asennossa.

Uutispalvelu julkaisi tietojensa pohjalta luonnoksen seuraavasta iPadista verrattuna 9,7-tuumaiseen iPadiin ja iPod touchiin.

Teknologiasivusto iMore liittyi joukkoon 9to5Macin innoittamana. IMore on omien lähteidensä perusteella vakuuttunut, että 9to5Mac on oikeilla linjoilla.

IMore lisää omiin hahmotelmiinsa sen oletuksen, että pikku-iPad on selvästi nykyistä iPadia ohuempi, siis tasan yhtä ohut kuin iPod touch.

On mahdollista, että Apple julkistaa seuraavan iPadin 12. syyskuuta samaan aikaan uuden iPhonen kanssa. Pienen iPadin hinnaksi on veikattu vain 200–299 dollaria. Tässä hintaluokassa laitteesta povataan jopa kaikkien aikojen Apple-julkaisua.

Kommentoi uutista

  1. 1.

    Facebook antoi potkut koko tiimille: Tuloksena katastrofi

  2. 2.

    Dropbox-tietoja nettiin – vaihda salasana, jos kuulut tähän ryhmään

  3. 3.

    Hurja patenttihakemus: Näinkö loppuvat iPhone-varkaudet?

  4. 4.

    Latasitko "Windows-päivityksen": Se voi käydä kalliiksi

  5. 5.

    Musiikkipalvelujen taisto meni rumaksi: Spotify kostaa artisteille

  6. 6.

    IPhonen julkaisupäivä varmistui – tarvikevalmistaja otti ronskisti ennakkoa

  7. 7.

    Oppivatko ihmiset vihdoin? Pokémon-pelko ei toteutunut Suomessa

  8. 8.

    Virustorjujalta oma käyttöjärjestelmä – vaikeita kysymyksiä tulossa

  9. 9.

    FBI jakeli nettipornoa – syynä vanha riippakivi

  10. 10.

    Ei niin nopeasti: EU huolestui Whatsappin muutoksesta

Näytä lisää
  1. 1.

    Onko nyt tosi kyseessä? SETI tutkii outoa signaalia avaruudessa

  2. 2.

    Applen Cook: Miljardien veromätky näkyy investoinneissa ja työpaikoissa

  3. 3.

    Ei niin nopeasti: EU huolestui Whatsappin muutoksesta

  4. 4.

    Ampuuko musiikkiteollisuus taas itseään jalkaan? Vahvat merkit ilmassa

  5. 5.

    Hupsis: Applen visusti vastustama ohjelma asui App Storessa

  6. 6.

    Facebook antoi potkut koko tiimille: Tuloksena katastrofi

  7. 7.

    IPhonen julkaisupäivä varmistui – tarvikevalmistaja otti ronskisti ennakkoa

  8. 8.

    EU epäilee Applea ja Irlantia verokikkailusta: Yli miljardin mätkyt uhkaavat

  9. 9.

    Opera varoittaa murrosta: Vahingot riippuvat käyttäjän omatoimisuudesta

  10. 10.

    Dropbox-tietoja nettiin – vaihda salasana, jos kuulut tähän ryhmään

Näytä lisää
Siirry täysversioon