Yhteiskunta

Wlan-sekaannus: Swat-ryhmä iski väärään taloon

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

Avonaisen wlan-verkon pitäjä voi näemmä joutua pahempaankin pulaan kuin Googlen autojen vakoilemaksi Yhdysvalloissa.

18-vuotias sohvallaan istunut nainen sai elämänsä yllätyksen Evansvillessä Indianan osavaltiossa toissaviikolla. Tv:n katselu keskeytyi poliisin iskuryhmän rynnäkköön, missä ovia ja ikkunoita särjettiin ja sisään heitettiin sokaisukranaatteja.

Syynä olivat internet-uhkaukset paikallista poliisia vastaan, muun muassa Ars Technica raportoi. Iskun kuvannut tv-toimittaja julisti illan lähetyksessä poliisien rohkeutta.

Joku voi pitää moista hyökkäystä ylimitoitettuna internet-uhkauksiin – jotka tosin olivat ilmeisesti aika tarkkoja ja väkivaltaisia. Mutta tässä tapauksessa swat-ryhmällä oli myös väärä talo.

Talossa, jossa oli paikalla myös isoäiti, oli käytössä avoin wlan-verkko. Poliisi epäileekin, että eräs nuorukainen saman kadun varrella oli uhkausten takana. Hänen taloon ei myöhemmin tehty vastaavaa iskua muun muassa, koska paikalla oli lapsia, poliisi perusteli.

Avoimet wlan-verkot on helppo suojata ulkopuolisilta monien harmien välttämiseksi. Mutta aina sekään ei auta. Ääritapauksessa eräs perhe joutui aikansa sietämään wlan-verkkoonsa murtautunutta naapuria, joka muun muassa lähetti lapsipornoa perheen nimissä. Minnesotalainen mies joutui lopulta 18 vuodeksi vankilaan.

Lue kommentit (5)

tohkeissaan ne Suomenkin poliisit ratsailee koteja ja vielä laittomasti. Täällähän virka-ajan ulkopuolella kotietsintäluvan antaa pätemätön vuorossa oleva komissaario jolla ei riittävää pätevyyttä eik...

Nyt on vähän faktat hukassa. Ko video löytyy liveleaksista vaikka näin alkuun ja tyttö ei ollut 18, hädin tuskin 12. Ja taustalla oli uhkailua ja huumeiden myyntiä jota myös se täysikänen siinä taloud...
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    Facebook antoi potkut koko tiimille: Tuloksena katastrofi

  2. 2.

    Onko sinulla joku näistä tallentimista? Tiedostot julki, hyökkäyskoodi jaossa

  3. 3.

    Onko nyt tosi kyseessä? SETI tutkii outoa signaalia avaruudessa

  4. 4.

    Google hautaamassa puhelinbrändinsä, uusii Androidia rajusti

  5. 5.

    IPhonen julkaisupäivä varmistui – tarvikevalmistaja otti ronskisti ennakkoa

  6. 6.

    Applen Cook: Miljardien veromätky näkyy investoinneissa ja työpaikoissa

  7. 7.

    Väite: IPhonessa kestovika – Apple ei tee mitään

  8. 8.

    Ei niin nopeasti: EU huolestui Whatsappin muutoksesta

  9. 9.

    Ampuuko musiikkiteollisuus taas itseään jalkaan? Vahvat merkit ilmassa

  10. 10.

    Samsung esitteli Gear 3 -älykellon lte-yhteydellä: Se ei silti ole tärkein valtti

Näytä lisää
  1. 1.

    Kokeilimme Acerin huimia pelilaseja: "Järeä ja kostea peto"

  2. 2.

    Samsung esitteli Gear 3 -älykellon lte-yhteydellä: Se ei silti ole tärkein valtti

  3. 3.

    Asus luopui kulmista: Uusi älykello seuraa kilpailijoiden mallia

  4. 4.

    Anvia vaihtaa nimeä: ”Aloitamme puhtaalta pöydältä”

  5. 5.

    SpaceX:stä tuli käytettyjen rakettien kauppias: Ostaja löytyi jo

  6. 6.

    Viestintävirasto kaataa tärkeän järjestelmänsä – ja korvaa uudella

  7. 7.

    Acer alitti ensimmäisenä kannettavien haamurajan

  8. 8.

    Pelastuiko internet juuri? Vaarallisesta päätöksestä tukittiin porsaanreikiä

  9. 9.

    Nyt on futuristista: Tässä ovat Acerin pelaajan vr-lasit

  10. 10.

    Lisää pankkiryöstöjä: Swift turvautuu uhkailuun

Näytä lisää
Siirry täysversioon